Maailmalla on monia tunnettuja jalkapallostadioneita, jotka ovat olleet ja myöskin edelleen toimivat parhaiden otteluiden ja pelaajien näyttämöinä. Osa loistaa koollaan ja arkkitehtuurillaan, osa taas on tunnettuja joukkueidensa, kannattajien tai stadioneilla pelattujen legendaaristen pelien vuoksi.
Kooltaan suurimmat stadionit
Kooltaan maailman kaikkein suurin jalkapallostadion, Rŭngrado, sijaitsee Korean demokraattisessa kansantasavallassa eli Pohjois-Koreassa. Rŭngrado on rakennettu pääkaupunki Pjongjangiin ja stadionille mahtuu virallisesti jopa 150 000 katsojaa (Pohjois-Korean ilmoittama luku), todellinen määrä on kuitenkin 114 000. Rŭngrado valmistui vuonna 1989 ja sen on sanottu muistuttavan ulkonäöltään magnolian kukkaa kaaria hyödyntävän arkkitehtuurinsa takia.
Kapasiteetiltaan maailman toiseksi suurin stadion Michigan Stadium sijaitsee Yhdysvalloissa Michiganin osavaltiossa. Paikka rakennettiin vuonna 1927. Manchester United ja Real Madrid pelasivat elokuussa 2014 harjoitusottelun stadionin kentällä. Pelin katsojamäärä oli Yhdysvaltojen jalkapallohistorian suurin, 109 318 katsojaa.
Camp Nou ja Estadio Santiago Bernabéu
Euroopan suurimmat kentät löytyvät Espanjasta ja Englannista. Espanjan Barcelonassa sijaitseva Camp Nou, FC Barcelonan kotikenttä, on Euroopan suurin jalkapallostadion. Stadion on alun perin rakennettu vuonna 1957. Nykyinen stadionin kapasiteetti on 99 354 katsojaa, vaikka todellisuudessa yleisöä on ollut katsomossa aikoinaan jopa 120 000. Uudet turvamääräykset rajoittavat katsojamäärää niin, ettei vastaaviin lukuihin luultavasti enää päästä.
Stadionilla on nykyään kolme kerrosta katsomoja. Myös FC Barcelonan jalkapalloaiheinen museo sijaitsee rakennuksessa. Camp Noulla on pelattu muun muassa osa vuoden 1982 maailmanmestaruuskilpailuiden otteluista, puolivälierälohko A:n pelit ja alkulohkon kolmas ottelu sekä toinen semifinaaliottelu. Lisäksi stadion on isännöinyt kahta Mestarien liigan loppuottelua ja pelejä vuoden 1992 kesäolympialaisissa. Camp Noun kentällä FC Barcelonan riveissä ovat pelanneet niin Diego Maradona, kuin seurassa tälläkin hetkellä oleva Lionel Messi.
Toinen Espanjassa sijaitseva tunnettu jalkapallostadion, Estadio Santiago Bernabéu, sijaitsee Madridissa. Se on Real Madridin, yhden Euroopan menestyneimmän joukkueen kotikenttä, ja avattu vuonna 1947. Seuran riveissä ovat pelanneet muun muassa Zinedine Zidane, Ronaldo (brasilialainen Ronaldo Luis Nazário de Lima) ja tälläkin hetkellä Cristiano Ronaldo. Myös Gareth Bale pelaa Real Madridissa. Hänet kiinnitettiin ennätyksellisellä summalla joukkueeseen vuonna 2013. Stadionin nimi oli aiemmin Estadio Chamartín, sillä se sijaitsee Chamartínin kaupunginosassa Madridissa. Nimi kuitenkin muutettiin Real Madridin entisen menestyneimmän ja pitkäaikaisimman puheenjohtajan mukaan.
Estadio Santiago Bernabéulla on pelattu Mestarien liigan loppuottelu vuonna 2010, maailmanmestaruuskilpailuiden loppuottelu vuonna 1982 ja Euroopan-mestaruuskilpailuiden loppuottelu vuonna 1964. Stadion on isännöinyt myös esimerkiksi Euroopan cupin (nykyinen Mestarien liiga) loppuotteluita vuosina 1957, 1969 ja 1980.
Englanti ja Saksa
Alun perin vuonna 1923 Lontooseen, Isoon-Britanniaan rakennettu Wembley Stadium purettiin uuden samannimisen stadionin tieltä vuosina 2002-2003. Nykyinen, suorastaan ikoninen Wembley Stadium avattiin vuonna 2007 ja vetää katsojia jopa 90 000. Jalkapallostadion on Espanjan Camp Noun jälkeen Euroopan toiseksi suurin pelipaikka ja isännöi muun muassa Englannin jalkapallomaajoukkueen pelejä ja FA Cupin finaaleja. Wembleyllä pelataan myös Englannin liigacupin finaali sekä FA Community Shield, jossa vastakkain pelaavat Valioliigan ja FA Cupin voittajat. Wembley isännöi Mestarien liigan finaaleja vuosina 2011 ja 2013 ja tulee isännöimään vuoden 2020 jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuiden molempia semifinaaleja sekä finaalia.
Toinen Englannissa sijaitseva erittäin tunnettu stadion on jo vuonna 1884 avattu Anfield Liverpoolissa. Vaikka rakennus ei ole kooltaan samaa luokkaa kuin suurimmat areenat, on paikan maaginen tunnelma tunnettu ympäri maailman. Liverpool F.C.:n kotistadionilla on pelattu monia intensiivisiä pelejä.
Myös muun muassa Saksassa on hienoja areenoita kuten Münchenissä sijaitseva Allianz Arena ja Dortmundissa sijaitseva Signal Iduna Park eli Westfalenstadion. Allianz Arena on Bayern Münchenin ja TSV 1860 Münchenin kotiareena ja siellä pelattiin Mestarien liigan finaali vuonna 2012. Se on ainoa areena Euroopassa, jonka väriä pystytään muuttamaan sen mukaan, kumpi joukkueista on pelaamassa. Kun Bayern München on kentällä, laitetaan väriksi punainen ja kun taas TSV 1860 München pelaa, on stadion sininen. Signal Iduna Park puolestaan on Saksan suurin jalkapallostadion. Se toimii Borussia Dortmundin kotiareenana.
Etelä-Amerikan stadionit Maracanã ja Estadio Azteca
Maracanãn jalkapallostadion rakennettiin vuoden 1950 jalkapallon maailmanmestaruuskisoja varten ja sijaitsee Brasiliassa Rio de Janeirossa. Stadionin oikea nimi on Estádio Jornalista Mário Filho, jo edesmenneen urheilujournalistin kunniaksi. Se sijaitsee Maracanãn kaupunginosassa ja sitä on alettu kutsua yleisesti paikan nimen mukaan. Alun perin stadionilla oli seisomapaikkoja. On arvioitu, että vuoden 1950 maailmanmestaruuskisojen loppuottelua olisi ollut katsomassa stadionilla jopa 200 000 ihmistä. Seisomapaikat muutettiin 1990-luvulla istumapaikoiksi, jolloin paikkaluku laski 78 838 ihmiseen. Maracanãlla pelattiin osa vuoden 2014 maailmanmestaruuskisojen otteluista, ja se toimi myös vuoden 2016 kesäolympialaisten pääareenana.
Meksikon pääkaupungissa Mexico Cityssä sijaitseva Estadio Azteca on jalkapallojoukkue Club Américan sekä Meksikon jalkapallomaajoukkueen kotistadion. Se rakennettiin vuoden 1968 kesäolympialaisia varten ja valmistui vuonna 1966. Kentällä on pelattu muun muassa vuoden 1970 ja 1986 maailmanmestaruuskilpailujen finaalit.